Usein kysyttyä

Mitä aikido on?

Aikido on Japanissa kehitetty rauhanomainen budolaji, jossa hyödynnetään vastustajan voimaa käyttämällä kehon luontaisia liikeratoja. Niinpä laji sopii yhtä lailla pienelle ja hennolle kuin suurelle ja vahvallekin. Aikido on rentoa ja vauhdikasta. Aikido tarkoittaa "Harmonian voiman tietä".

 

Onko O Sensei henkilö?

Aikidon kehittäjä ja perustaja Morihei Ueshiba, jonka pojanpoika Moriteru Ueshiba on tällä hetkellä Doshu, ”hän joka johtaa tietä”. O Sensein kuva on yleensä Dojolla shomenissa.

 

Mikä ja miksi on Dojo?

Dojo on harjoitussali, jossa tavallisesti on tatamit, shomen ja pukuhuoneet. Aikidoa harjoitellaan paljain jaloin erityisellä ”matolla” eli tatamilla. Se pehmentää hieman kaatumisia. Jalat pestään ennen harjoituksia ja tatamille kuljetaan sandaaleilla. Tatamille menoon ja sieltä poistumiseen liittyy joukko kumarruksia (ks. kumarrukset).

 

Mikä on Shomen?

Harjoitussalin keskus, jonka suuntaan kumarrukset tehdään.

 

Miten aikidossa pukeudutaan?

Aloittaa voi verkkareissa ja hihallisessa T-paidassa. Aikidon oikea harjoitteluasu on valkoisesta puuvillasta tehdyt housut ja takki, joka sidotaan leveähköllä kangasvyöllä kahteen kertaan vyötärön ympäri. Edistyttyään 3. kyun tasolle (ks. graduointi) harjoittelijalla on oikeus käyttää hakamaa, joka on leveä ja pitkä housuhame. Se on tehty mustasta tai tumman sinisestä puuvillasta tai keinokuidusta ja se sidotaan vaatteen vyötärölle ommeltujen pitkien nauhojen avulla henkilön vyötärölle tai lanteille. Asun tarkoitus on helpottaa liikkumisen oppimista. Solmut ovat käytännöllisyyden lisäksi mielenkiintoinen osa japanilaista estetiikkaa.

 

Miten opin kaatumaan?

Aikidon tekniikat päättyvät hyökkääjän kaatumiseen. Tärkein asia harjoittelun alussa on oppia liikkumaan turvallisesti. Sujuva tapa on kaatua pehmeästi ja nousta välittömästi samalla liikkeellä ylös. Tämä kaatumistapa on nimeltään ukemi ja sen voi tehdä eteenpäin (mae) tai taaksepäin (ushiro). Molempiin suuntiin ukemi on pyöreä ja se kulkee selän yli viistoon eli se ei ole kuperkeikka, koska siinä ei kaaduta niskan ylitse. Alkuvaiheessa on tärkeää oppia kaatumaan rennosti ja turvallisesti.

 

Mitä harjoituksissa tehdään?

Harjoitukset alkavat kumarruksilla. Sitten on yhteinen alkujumppa, jossa harjoituksen ohjaaja näyttää liikkeet. Harjoittelija pyrkii tekemään liikkeet samalla tavalla mutta siitä on mahdollista joustaa omien rajoitusten ja vaivojen vuoksi. Mitään liikettä ei tule tehdä itselleen vahingollisella tavalla! Kysy jos olet epävarma liikkeen tarkoituksesta. Jokainen harjoittelee oman kuntonsa ja osaamisensa mukaisesti.

Tämän jälkeen vetäjä pyytää itselleen parin, jonka kanssa hän näyttää harjoitteen tai tekniikan. Kumarrusten jälkeen (ks. kumarrukset 4-6) pari harjoittelee tätä keskenään siten että kumpikin hyökkää vuorollaan aina 4 kertaa. Vetäjä käy ohjaamassa yksityiskohtia. Vetäjä ilmoittaa milloin lopetetaan ja näyttää uuden asian. Harjoituksen lopuksi saattaa olla vapaata harjoittelua (jiyuwaza), venyttelyä tai erityinen lopetustekniikka.

Harjoituksen aikana voi käydä tarvittaessa juomassa. HUOM! Tatamilla ei voi juoda tai syödä. Tatamilta poistuminen ks. kumarrukset 8.


Miten pärjään kun en ole voimakas?

Aikidon harjoituksissa hyökkäys tehdään niin, että toista ei vahingoiteta vaikka hän ei osaisikaan ohjata hyökkäyksen voimaa sivuun. Uke (hyökkääjä) kohdistaa voimansa nagea (puolustautujaa) kohti tilanteeseen sopivalla tavalla. Tämän voiman aikaansaamista ja ohjaamista harjoitellaan vetäjän näyttämällä tavalla. Aluksi hyökkäys voi olla esim. kevyt työntäminen, taitojen kasvaessa tulee enemmän vauhtia mukaan. Aikidon haaste ei ole voiman hankkiminen vaan tehokkuuden kehittäminen pehmeästi.

 

Miksi täällä kumarrellaan niin paljon?

Aikidon harjoituksissa halutaan toimia keskittyneesti. Tämän vuoksi dojossa (ks. dojo) on tapana käyttäytyä rauhallisesti ja noudattaa dojo-etikettiä, joka lajin alkuperän vuoksi on japanilaistyylistä. Siihen sisältyy joukko kumarruksia, joita voi opetella pikku hiljaa:

  1. Ulko-ovella shomeniin (ks. shomen) päin

  2. Tatamille astuessa polviltaan shomeniin päin

  3. Harjoituksen aluksi yhdessä vetäjän kanssa shomeniin päin, vetäjä voi sanoa ”shomen rei”.

  4. Tämän jälkeen vetäjä kääntyy harjoittelijoihin päin, kaikki kumartavat sanoen ”Onegai shimasu”, joka tarkoittaa ”pyydän lupaa harjoitella kanssasi”.

  5. Kun vetäjä on näyttänyt tekniikan, hän kumartaa ensin parilleen, jolloin muut eivät kumarra. Tämän jälkeen vetäjä kumartaa muille harjoittelijoille, jolloin hänen parinaan ollut henkilö kumartaa uudelleen vetäjälle yhdessä muiden harjoittelijoiden kanssa.

  6. Vetäjän näytettyä tekniikan valitaan pari. Jokainen tekniikka tehdään mielellään eri ihmisen kanssa. Valitse läheltäsi henkilö, jonka kanssa et vielä ole siinä harjoituksessa harjoitellut, käänny hänen puoleensa ja kumarra polvillasi. Lopetettaessa kumarretaan joko seisaaltaan tai polviltaan.

  7. Tatamilta poistuttaessa kumarretaan polviltaan ja salilta poistuttaessa kumarretaan ulko-ovella.

  8. Jos joudut poistumaan tatamilta kesken harjoituksen, ilmoita siitä vetäjälle ja tee normaalit kumarrukset.

 

Kumarrukset tehdään rauhallisesti ja systeemin oppii helposti seuraamalla muita. Kysyminen on suotavaa ja voit pyytää jotain hakama-asuista harjoittelijaa näyttämään sopivan tavan. Kumarrukset eivät tarkoita jäykkää vakavuutta vaan harjoituksissa on reipas meininki sekä iloinen ja hyväksyvä ilmapiiri.

 

Kattaako oma vakuutukseni aikidon?

Kysypä sitä vakuutusyhtiöltäsi, luultavasti ei. Liityttyäsi Meido-Kanin jäseneksi sinulla on mahdollisuus hankkia erityinen aikidovakuutus tapaturman varalta Suomen aikidoliiton kautta https://www.aikidoliitto.fi/liitto/lisenssi/. Aikidolisenssi on harjoittelijoille pakollinen.


Voiko aikidossa edistyä?

Aikidon harjoittelija voi suorittaa erilaisia vyöarvoja, joista ensimmäiseen on mahdollisuus 2 kuukauden harjoittelun jälkeen. Vyökoikeisiin eli graduointitilaisuuksiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Niiden tarkoitus on ohjata edistymistä aikidon taidoissa ja varsinkin aluksi varmistaa harjoituksen turvallisuus. Ensin ovat kyu-arvot, joiden suorittaminen alkaa numerosta 6 ja päätyy ykköseen. Nämä suoritetaan Meido-Kanissa Suomen aikidoliiton vaatimusten mukaan. Tämän jälkeen ovat vuorossa mustat vyöt alkaen ensimmäisestä danista, jotka suoritetaan Aikidoliiton järjestämissä tilaisuuksissa. Tällä hetkellä Suomen korkein vyöarvo aikidossa on 7. dan.


Graduointityöpaja

Graduointityöpajassa opiskellaan mustien vöiden avulla tulevan vyökokeen eli graduoinnin tekniikoita. Työpajat ovat avoimia kaikille seuran aikidojäsenille, katso seuraava aika kalenterista.


Harrastetaanko aikidoa muualla kuin Meido-Kanissa?

Meido-Kan ry. on seura, joka kuuluu Suomen aikidoliittoon, joka on Aikikai Foundation -nimisen järjestön jäsen. Päämaja on Tokiossa Hombu Dojolla, jonka on perustanut Morihei Ueshiba. Meido-Kanin jäsenet osallistuvat usein japanilaisten ja länsimaalaisten opettajien leireille Suomessa ja ulkomailla.


Mitä ne omituiset sanat tarkoittavat?

Aikidon harjoitteiden ja tekniikkojen nimet ovat japaninkielisiä, joten opit samalla hienoja ilmaisuja, joilla voit tehdä ympäristössäsi vaikutuksen. Muista kuitenkin ettet ala esittää aikidon tekniikoita dojon ulkopuolella. Kysyessäsi muilta harjoittelijoilta voit saada mielenkiintoisia vastauksia tai voit tarkistaa sanaston liiton sivuilta https://www.aikidoliitto.fi/aikido/sanasto/


Hengittäminen

Joskus vetäjä ohjaa erityisiä hengitysharjoituksia (kokyo ho). Yleensä sisään hengittäminen tapahtuu nenän kautta, uloshengitys voi tapahtua suun kautta. Tästäkin asiasta voi kysyä epäselvissä tilanteissa. Harjoittelemisen aikana muista hengittää, sitä varten voi myös pitää tauon, jolloin voit istua tatamin reunalla huilaamassa.


Päivitetty 17.8.2015