Aikido

Tietoa Aikidosta

Etusivu / Aikido / Tietoa Aikidosta / Harjoittelu

Aikidon harjoittelu Meido-Kanissa

Meido-Kanissa aikidoa voi harjoitella syyskuun alusta toukokuun loppuun lähes joka päivä, kuusi kertaa viikossa ja kesällä arkipäiväisin viisi kertaa viikossa. Aikidoharjoituksissa käydään myös läpi asetekniikoiden perusteita. Aikuisten harjoitukset ovat avoimia 15–vuotiaille ja tätä vanhemmille ja junioriharjoitukset 9–14-vuotiaille. Meido-Kanissa ei aikuisille järjestetä alkeiskursseja, vaan uudet harjoittelijat pääsevät heti mukaan normaaleihin harjoituksiin.

Aikido harjoittelu

Meido-Kanin rikkaus on, että harjoituksissa on joka päivä eri vetäjä. Näin pyritään tarjoamaan monipuolisia ja kiinnostavia harjoituksia. On vaikea puhua seuran omasta tyylistä, sillä sellaista ei – ainakaan teknisessä mielessä – ole. Useimpien Suomessa vierailevien opettajien tyylisuunnat ovat Meido-Kanin harjoituksissa sulassa sovussa keskenään. Tällainen tapa oppia ja kehittää itseään vaatii avointa mieltä, halua tutkiskella aikidon periaatteita ja toisten mielipiteiden ja toiminnan kunnioittamista. Omien oivallusten kautta tapahtuva kehittyminen on hauskaa ja älyllisesti innostavaa mutta myös haastavaa, koska asiat on ajateltava itse. Aikidossa kukaan ei edistymisestä huolimatta ole koskaan “valmis” tai täysinoppinut.

Meido-Kanissa pyritään opettamaan vahvaan kontaktiin perustuvaa, avointa, liikkuvaa ja toiset huomioon ottavaa aikidoa. Vastuu oppimisesta ja oman aikidon kehittämisestä on kuitenkin aina harjoittelijalla itsellään.

Harjoituspaikkoina ovat Vallila ja Herttoniemi.