Meido-Kan kolmas mitalitilastossa Hontai-shiaissa.

4.11.2015

Meido-Kan kolmas mitalitilastossa Hontai-shiaissa.

Meido-Kanilta oli kookas joukkue Vantaalla pidetyssä Hontai-shiaissa. 18 kilpailijaa ja tuloksena yhteensä 13 mitalia. Viisi kultaista, 3 hopeista ja viisi pronssista mitalia matkasi kisaajien toimesta seuraan. Upea tulos! Mitaleja tuli sen verran iso kasa, ettei tähän isompia matsiselvityksiä pysty laittamaan.

Kultaa nappasivat hyvässä vireessä jo jonkin aikaa olleet Balakthanovan siskokset Heda ja Enisa. Samassa vireessä on ollut Juho Hyry joka otti jälleen kultaa. Joosua Mujunen palasi pienen vamman jälkeen vakuuttavasti ja otti kultaa kaataen virolaisia ipponvoitoin. Oliver Purhonen otteli myös hienosti mestaruuteen. Kaikki mitalistit löytyy listasta.

Joel Ylitalo otteli samaan aikaan Belgian Lommelissa saaden yhden otteluvoiton poolissansa, mutta jatkossa tuli tappio sarjan tulevalle hopeamitalistille. Jolle jäi vielä leirille kisojen jälkeen.

Taas on seuran kisaajat näyttäneet osaamistaan ja tulostahan tulee kun treenaa kunnolla. Eikä aina se määrä vaan myös laatu. Harjoituksissa ei pelleillä eikä höpötetä. Siellä tehdään tosissaan asioita.

Hontai-shiain mitalistit:

Kultaa: Heda Balakthanova, Enisa Balakthanova, Oliver Purhonen, Juho Hyry ja Joosua Mujunen.

Hopeaa: Sara Misri, Saara Neuvonen ja Patrik Ravalt

Pronssia: Felix Asikainen, Mikael McLachlan, Pyry Halonen, Cristian Pete ja Tuukka Ronkainen.

Esa Korkia-aho