Mitaleja maailmalta ja kotimaasta. Vilkas kisaviikonloppu kisaajilla.

27.9.2015

Joe
Joe
Eetu
Eetu
Aku
Aku

Mitaleja maailmalta ja kotimaasta. Vilkas kisaviikonloppu kisaajilla.

Viikonloppu oli vilkas kisaajien osalta ja seuran taistelijoita oli Ruotsissa, Puolassa ja Raisiossa. Mitaleja tuli kaikista kolmesta kisasta. Ruotsissa oteltiin Swedish Open, Puolassa Warzaw Open ja Raisiossa Ryhti-shiai. Joe Liimatainen otteli upeasti pronssille Puolassa. Puolan pojat saivat kyytiä Joen käsittelyssä alkuun. Ensimmäisessä matsissa matsi kesti 31 sekuntia. Seuraavassa matsissa kaatui taas puolalainen 10-0 ja kolmas puolalainen pyristeli täyden ajan, silti selvä 7-0 voitto. Semifinaalissa vastaan tuli venäläinen, joka puolestaan vei Joea ipponin arvoisesti. Joe pronssimatsiin, johon asettui vastaan Latvian kaveri. Kauaa ei nokka tuhissut , kun Joe päätti matsin ipponilla 20 sekunnin kohdalla ja pronssia. Loistavaa Joe. Joe matsasi vielä sunnuntaina vanhempien ikäluokassa, mutta siellä vastus oli vielä piirun kovempi ja tuloksena yksi tappio. Matkassa olivat mukan myös Juho Hyry, Emma Piri ja Artjom Mantulin, joille tuli kisasta kokemusta Tapani Pirin sanoin. Tapani hoiti matkan järjestelyt ja toimi porukan valmentajana.

Swedish Open oteltiin lauantaina Tukholmassa. Meido-Kanilaisten tulos oli jälleen hyvä ja ilman tuomareiden kotiinpäin vetoa olisi voinut olla parempikin. Meidän kisaajat on opetettu olemaan rutisematta tuomioista ja aina poistutaan matolta selkä suorana ilman protesteja, kuten judokan kuulukin käyttäytyä. Allekirjoittaneen korviin kantautui kuitenkin niin monesta suunnasta kommentteja tuomarityöskentelystä, että asia on mainittava tässä yhteydessä, jopa suomalainen tuomari tarkkailijana totesi asian. Eetu Heinonen ja Aku Laakkonen vastasivat mitaleista. Eetu otteli hopealle alle 18 v -66 kg sarjassa. Ensin kaatui ruotsalainen ipponilla, seuraava svedu sai saman kohtalon, tosin sitä ennen Eetu veti koko taulun täyteen pisteitä. Sitten tuli tiukempi matsi ja Eetu hoiti taas ruotsalaisen nyt vastustajan varoitusten turvin. Semifinaalissa sama juttu ja Eetu jälleen parempi ja finaalipaikka oli Eetun. Oliko Eetu leippassut jo liikaa ruotsalaisia pataan? Finaalissa tuli taas ruotsalainen ja ottelu eteni jatkoajalle ja kuuleman mukaan kaverille annettiin 5 pisteen suoritus Golden scoressa. Hopeaa kuitenkin upeasti ja olihan tuon suomalaisen eteneminen jotenkin pysäytettävä. Aku Laakkonen otteli pronssille ja sai hänkin tuta kotiin päin vedon. Sen tunnusti semifinaalin jälkeen jopa vastustaja ja hänen isänsäkin. Ekassa matsissa kaatui ruotsalainen ipponilla ja taulu oli täynnä pisteitä jo ennen sitä. Seuraavaksi tuli ainakin nimen perusteella paha (vaikkakin hieman eri lailla kirjoitettuna) Mohammed Ali sai Akulta kyytiä ipponin edestä. Kolmannessa vastaan tuli saksalainen , josta ei etukäteen ollut tietoa- Aku hoiti matsin puhtaasti 7-0 ja semifinaaliin Ruotsin ennestään tuttua Maciasta vastaan. Tämä oli juuri se ottelu, jossa tuomarit ottivat osaa lopputulokseen: Aku heitti vastustajaa Ura-Nagella katon kautta ja Akulle annettiin waza-ari, joka jostain syystä pyyhittiin pois. Ottelu päättyi 2-1 varoituksin ruotsalaiselle. Ottelun jälkeen jopa Macias itse tunnusti, että tuomiot menivät väärin. Pronssimatsissa Aku voitti kovan norjalaisen Hermansonin varoituksilla. Norskilla 3 ja Akulla yksi. Pronssia loistavasti Akulle. Alle 81 kg:ssa Pyry Halonen otti yhden ippon voiton ja kaksi tappiota ja sijoitus seitsemäs. Alle 66 kg:ssa oli kaksi seuran kaveria ja joutuivat pudottamaan toisensa jatkosta ennen miatlimatseja. Joel Ylitalo ja Eetu Heinonen ottivat molemmat alkuun voitot ja sitten tappiot seuraavalla kierroksella, joten molemmat keräilyeriin. Keräilyissä omat kaverit joutuivat vastatusten pääsystä pronssimatsiin. Eetu oli tässä kahden varoituksen turvin parempi ja eteni pronssimatsiin. Siinä tuli kuitenkin tappio ja sijoitus viides ja Jollen sijoitukseksi tuli seitsemäs. Tuomarilinjasta sen verran, että ei ole allekirjoittaneen tapana marmattaa tuomioista, mutta viestiä tuli niin monesta suunnasta, että kannattaako ko. kisaan enää lähteä jos linja on tämä?

Kotimaassakin kisattiin ja Raisiossa oli iskukykyinen joukkue tuoden 5 mitalia ja kaikki finaaleista. Kultaa tytöissä toivat ketkäs muut kuin Balakthanovan siskokset Heda ja Enisa Balakthanova ottivat hienosti mestaruudet. Alle 15-vuotiaiden -60 kg:ssa otettiin kaksoisvoitto Markus Tarma kultaa ja Nico Virta hopeaa. Markus otteli vielä alle 18-vuotiaden sarjassa hopealle. Hieno suoritus!

Esa Korkia-aho