Eetulle otteluvoitto Italiassa

8.4.2019


Eetulle otteluvoitto Italiassa

Alle 21-vuotiaiden Eurooppa cup järjestettiin viikonloppuna Italian Lignano Sabbiadorossa. Meiltä oli mukana Eetu Heinonen sarjassa -73 kg, jossa oli ilmoittauteneita peräti 98 kisaajaa. Aivan näin montaa ei lopullisessa kisassa ollut, kun osan matsit päätti vaaka. 

Eetulle vastaan asettui Ranskan Rubiano. Kaveri vaikutti ennakkoon tiukalta vastukselta ja meni hanakasti mattoon. Eetu kuitenkin näytti heti alkuun miten sitä ne-wazaa otetaan ja seoi-nage kiepin jatkoksi jujitti ranskiksen 29 sekunnissa. Toiseen matsiin tuli vastaan Espanjan Varela Ferrer (2018 Malagan EJU cupissa 2 miehissä) ja tarkoitus oli tehdä kaverista chorizo siivuja ranskiksen päälle. Ottelu etenikin hyvin ja sitten kävikin Eetulle ohraisesti. Eetu lähti tekemään Tomoe-nagea ja kaveri ilmeisesti pyyhkäisi Eetua jaloista samaan aikaan. Tuomari ei pisteitä jakanut, mutta homma katsottiin videolta uudestaan ja ippon espanjalaiselle. Eetu kyllä jatkoi tomarinsa loppuun, mutta pieni viive mukana. Samaan aikaan molemmat tekivät liikkeensä ja näin kävi. No kyllähän se Eetuakin korpesi, mutta allekirjoittaneen vinkeillä löytyi hyvä ruokapaikka. Hyvä ruoka, parempi mieli ja homma jatkuu taas SM-kisoissa. Eetu on viime viikot joutunut panostamaan YO kirjoituksiin ja paineet menestyä eivät olleet rasitteena. Otteet lupasivat kumminkin hyvää jatkoa ajatellen.

Samaan hengenvetoon onnittelut suomalisille mitalisteille Oskari Mäkiselle ja Valtteri Olinille, jotka molemmat toivat pronssimitalit Suomeen.

Esa Korkia-aho