Meido-Kanin muksut kovassa iskussa Junnu-cupissa!!

5.11.2017

Meido-Kanin muksut kovassa iskussa Junnu-cupissa!!

Orimattilassa järjestettiin mallikkaasti Junnu-cup 4.11. Kisoissa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja puitteet ja palkinnot olivat kuin suurissa kisoissa, mutta tämänhän Orimattila osaa loistavasti ja oli hienoa, että myös Junnu-cupiin saatiin "suurten kisojen" meininkiä. Kiitokset siis järjestäjille!

Meido-Kan esiintyi edukseen jälleen myös Junnu-cupissa. Meiltä lähti matkaan kisojen suurin joukkue (26) rohkeita kamppailijoita kohti Orimattilaa ja suurelle osalle taisi olla ihan ekat oikeat kisat. Aivan loistavaa rohkeutta ja asennetta ja toivotaan, että tästä kaikki sai kipinän jatkaa kisoissa käymistä tuli sitten voittoja tai ei. 

Kisa oli varmasti myös monelle vanhemmalle kokemus ja kiitokset heille myös. Ilman teitä ei ole kisoissa kisaajiakaan.

Vaikka näin alkutaipaleella se voittaminen ei olekaan vielä pääasia, niin se, että saadaan kokemusta ja onnistumisia ja vaikka tappioitakin kehittää lopulta hyväksi judokaksi.

Hyvällä mallilla taitaa meidän muksut olla kun Meido-Kan oli mitalitilaston kolmas ja kahmi eniten mitaleja, peräti 15 mitalia ja päälle pistesijoja. Kotiin matkasi 2 kultaa, 4 hopeaa ja 9 pronssia. 

Loistavaa työtä koko mukana ollut porukka!!

Junnu-cup mitalisteja tällä kertaa olivat:

Kultaa: Elli Achrenius ja Riku Korhonen

Hopeaa: Lars Klockars, Luke Manninen,Nima Mohammed Ashen ja Lumi Uusihakala

Pronssia: Kennet Tuuksam, Ian Trokovic, Marius Stewart, Matti Ruotsalainen, Otto Nyman, Juho Nyman, Martti Koikkalainen, Verner Innanen ja Elmiina Moilanen

Esa Korkia-aho