nyt lopulta viime vuosien voittajajoukkueen nimet, vaan laatoissa olikin väärä seura. No Kotkalaiset pahoittelivat ja repivät väärät laatat irti ja toimittavat postitse minulle 5 kpl laattoja , jossa lukee Meido-Kan.Omalla bussilla menimme kuitenkin ja bussikuski oli mukava mies, joka seurasi myös matsejamme mielenkiinnolla. Hänellä oli itselläänkin judotaustaa Pietarista.
Matsaajistamme Maiken Halme, Viivi Kärhä ja Aku Laakkonen ottelivat kultaa kahdessa ikäluokassa. Aku tuttuun tyyliinsä voitti molemmat ikäluokat ipponein, myös Maiken ja Viivi esittivät todella pirteätä judoa.
Pyry Halonen meni surutta isompaan sarjaan vaikka olisi mahtunut alempaankin ja voitti kultaa. Pyry heitti muuten varmaan kisojen komeimman ipponin uchi-matalla. Aleksi Elomaa
voitti myös kultaa ja kaikki ipponein. Heittipä yhden o-soto-garin niin, että luulin vastustajan katkeavan kahtia, kun Aleksi vei heittonsa loppuun. Hanna Berggren otteli myös kultaa tiukkojen taistojen lopuksi. Upeaa! Hopealle ylsi myös pieni mutta sitäkin pippurisempi Veikko Kurki ja olikin ilo nähdä pitkästä aikaa tätä meidän nuorinta osastoa mukana ja millä asenteella! Erkka Kari ja Joel Ylitalo ottelivat myös upeasti hopealle. Erkkakin läväytti yhden upean uchi-matan. Jolle otteli myös hienosti. Ainokaisen pronssin saimme, kun Ryan Korkia-aho sijoittui kolmanneksi, tosin poika oli pettynyt, kun viimeisessä ottelussa haaveiltu hopea lipesi käsistä.Matias Huotari otteli myös hyvin, mutta viimeisessä ottelussa tuli pikkuinen, tosin tahaton moka ja pronssimitali katosi taivaan tuuliin. No oppirahat on nyt
maksettu ja virhe ei varmasti toistu enää. Nenä kohti seuraavia kisoja vaan. Kotiin päästyäni, aloin taas jälkikäteen miettiä päivän saldoa ja menipä taas rinta rottingille. On meillä mahtavat junnut!!
Kultaa: Maiken Halme x 2, Viivi Kärhä x 2, Aku Laakkonen x 2, Pyry Halonen, Aleksi Elomaa ja Hanna Berggren.
Hopeaa: Veikko Kurki, Joel Ylitalo ja Erkka Kari
Pronssia: Ryan Korkia-aho
Esa Korkia-aho






