Meido-kanilta oli 4 kisaajaa A.Lutsarin muistoturnauksessa Tallinnassa 7.3. Kaikki toivat myös mitalin. Ikäluokat olivat vähän toiset kuin kotimaassa eli C-nuoret oli kotimainen D ja niin edelleen.
Aku Laakkonen otteli kahdessa ikäluokassa ja voitti C-(D) nuorissa kultaa ja B-(C) nuorissa pronssia. Veljekset Allu ja Ville Ylitalo nappasivat hienosti pronssia -60 kg sarjassa, kuten myös Petteri Sulander -66 kg:ssa. Petterin sarjassa nähtiin harvinaisuus, kun sarjassa jaettiin 3 pronssia. Petteri "hävisi" pronssimatsin hanteilla tuomareiden avustuksella. Kisojen johto katsoi matsin jälkikäteen nauhalta ja totesivat, että Petterihän siinä parempi oli ja antoivat pronssin myös Petskulle. Näin erikoisia kisoja voi kokea vain ulkomailla. Hienoa Pojat.
Esa Korkia-aho






