Esa Korkia-aho
Meido-Kanin junnut vierailulla Itä-suomen alueleirillä.
Meido-Kanin junnut matkasivat allekirjoittaneen mukana 23.25.9. järjestettyyn Itä-Suomen alueleirille Mikkeliin. Mukana olivat Nonett Halme, Maiken Halme, Matias Huotari, Ryan Korkia-aho, Mikko Lindroos, Aleksi Elomaa, Eetu Heinonen ja Claudia Miettinen.
Allekirjoittanut toimi leirin vetäjänä Mikkelin Ari Hännisen kanssa. Leiri oli hyvin järjestetty ja treenien painotus oli koko leirin ajan heitosta suoraan mattoon siirtyminen. Puitteet leirillä olivat hyvät ja vaikka meidän porukalla oli vähän epäonneakin (Aleksi loukkasi jalkansa ekoissa treeneissä ja osalla oli vähän flunssaa) niin mieli oli korkealla ja kaikki varmasti tykkäsivät leiristä ja reissusta. Mikkeli piti meitä kuin kukkaa kämmenellä. Tällaista alueiden välistä vaihtoa tulisi mielestäni tehdä useamminkin. Näin nuoret ja miksei isommatkin saavat vaihtelua treenivastustajiin ja oppivat välillä muidenkin vetäjien tekniikoita ym. Meido-Kanin juniorit kiittävät Mikkeliä kutsusta ja kivasta leiristä.
Esa Korkia-aho
Esa Korkia-aho






