Meido-kanin nuoret näyttivät taistelu- ja joukkuehenkeä, kun seura voitti Matsuru-kannun kolmannen kerran peräkkäin (Yhteensä kiinnityksiä on jo Kuusi).
Meido-kan oli paras seura Matsuru-pisteissä sekä mitalitaulukossa. 6 kultaa, 7 hopeaa ja 9 pronssia, lisäksi 1 4. sija ja 4 viidettä sijaa. Voitto tuli tänä vuonna tiukan taiston jälkeen, mutta annoimme hieman tasoitusta, kun D-nuorissa Aku Laakkonen heitti Kata-guruman päälleen ja Hansoku-make, joten siitä ei pisteitä. Juuso Lahtinen loukkaantui ja veljekset Ylitalot finaalissa; seuralle olisi ollut parempi, että Ville voittaisi, mutta rehdisti oteltiin ja Allu voitti, vaikka oli kerännyt jo maximi pisteet. Petteri Sulander voitti Ipponilla miehissä ensimmäisen daninsa!!! Finaalissa uusinta meni jatkoajalle ja hanteihin, jonka Petsku hävisi, no siitä tuomiosta olin toista mieltä. Laura Jauhiainen otti upean voiton naisissa ja B-tytöissä hopeaa. Timosen veljekset taistelivat hienosti pronssia. Maximillian Asplund viihdytti meitä ja muitakin voittamalla sarjansa ylivoimaisesti. Hän ystävällisenä miehenä heitti vastustajan Te-gurumalla korkealta ja laski sitten vastustajan nätisti mattoon, ettei tule turhaan pipiä, Ippon. George Gorshenin otti myös upeasti kultaa. Kaikista en tässä erikseen mainitse, mutta koko joukkue oli todealla upea!!! Loistava yhteishenki ja loistava tahtotaso. Nekin jotka eivät nyt voittaneet, toivat meille niitä tärkeitä pisteitä, joilla kannu voitettiin. Kiitos koko joukkueelle. Olette mahtavia!
Kultaa: Petteri Sulander (B-pojat), Laura Jauhiainen (naiset), Aleksi Ylitalo, Aku Laakkonen (C-jun.), Maximillian Asplund ja George Gorshenin.
Hopeaa: Petteri Sulander (miehet), Ville Ylitalo,Juuso Lahtinen, Laura Jauhiainen (B-tytöt), Pyry Halonen, Aleksi Elomaa ja Viivi Kärhä.
Pronssia: Riikka Lehtoväre, Joel Ollikainen, Ilmari Tarpila, Joakim Timonen, Jonas Timonen, Jenny Mäki, Joel Ylitalo, Henri Berggren ja Erkka Kari.
Neljäs: Hanna Berggren ja Viidensiä (pronssiottelun hävinneet) Ryan Korkia-aho, Emil Eronen, Elisa Mäki ja Jaakko Aakula.
Koko joukkueesta ylpeä: Esa Korkia-aho






