Meido-Kanin nuoret ottelivat loistavasti 25.-26.10. Helsingissä pidetyissä nuorten SM-kisoissa. Kisoihin lähti isoin joukkue miesmuistiin.
B-nuoret ottelivat lauantaina ja Kultaa aivan mahtavin ottein ottivat Jaakko Alli ja Petteri Sulander. Jaakko voitti poolinsa ipponein ja Petsku päätti finaalin aivan loistavalla hidari ashi-barai ipponilla. Pronssia taistelivat itselleen Joonas Vähäkallio sekä Henri Simonen. Molemmat voittivat upeilla ipponeilla mitaliottelunsa. Juuso Lahtinen oli lopulta 4. omassa sarjassaan. Ville Ylitalo jäi matsin päähän pronssiottelusta. Aleksi Ylitalon sekä Joel Ollikaisen ottelut päättyivät harmittavan aikaisessa vaiheessa. Janne Virtalan matsit alkoivat lupaavasti, mutta sitten meni olkapää sijoiltaan ja kisat olivat ohi. Järjestäjien ”ensiapu” –piste oli varautunut kisoihin kahdella talouspaperi rullalla!! Saatiin Janne kuitenkin ambulanssilla sairaalaan lopulta. Laura Jauhiaisella oli ensimmäisissä SM-kisoissaan huonoa tuuria arvan osalta sarjan molemmat finalistit olivat samassa poolissa. Laura taisteli vastaan ja hieman uskoa enemmän niin näistäkin olisi voitto mahdollinen.

Sunnuntaina B-junnuista Jaakko ja Henkka ottelivat vielä A-junnujen kisoissa, joista Jaakko sai hienosti pronssia ja Henkka loukkaantuneenakin tappeli tiensä matsin päähän pronssiottelusta, johti muuten pitkään luokan EM-edustajaa.
Kisojen puitteet olivat hienot, mutta ensiapu puoli oli tosiaan rempallaan.
Valmentajat Teija, Antti, Esa ja Hessu olivat enemmän kuin tyytyväisiä näkemäänsä. Tästä jatketaan samaan tyyliin ja muistetaan, että säännöllinen treeni on se mikä näihin tuloksiin johtaa. Upea suoritus joukkueelta!!!
Esa Korkia-aho