Esa Korkia-aho
Finaalipaikat Swedish Openissa sekä Jaakon ensimmäiset EM-kisat
Jaakko alli, Petteri Sulander ja Laura Jauhiainen ( Sponsored by Axflow), ottelivat samana viikonloppuna kahdessa eri kisoissa. Jaakko ensimmäistä kertaansa nuorten EM-kisoissa Belgian Lommenissa ja Petsku ja Laura Ruotsin avoimissa Tukholmassa 17.-18.9.
Petteri voitti kultaa sarjassa -81 kg Ensin kaatui Svea mamman poika 10-0, perään 7-0 voitto suomalaisesta ja finaali jälleen suomalaista vastaan 10-0. Hyvää jälkeä, vaikka sarja ei niin järin suuri ollutkaan. Laura joutui ottelemaan 4 matsia hopeansa eteen. Kaikki vastustajat olivat tällä kertaa ruotsalaisia ja Laura leippasi kolme ensimmäistään ippon voitoin. Finaalissa tuli puolestaan tappio kovalle Ruotsin Barreralle 10-0. Hyvät otteet kuitenkin jatkuvat. Jaakon kohtaloksi Belgian EM-kisoissa jäi yksi tappiollinen ottelu. Vastaan tuli israelilainen, jolle tappio ipponilla. Israelin poika meni lopulta finaaliin, mutta kun nykyään pitää päästä ensimmäistä matsia pidemmälle niin keräilyihin ei ole asiaa. No ekat EM-kisat takana ja toivottavasti monet edessä. Uskone, että tukijanne Axflow on edelleen tyytyväinen otteisiinne.






