Meido-Kan ry

  • Full Screen
  • Wide Screen
  • Narrow Screen
  • Increase font size
  • Default font size
  • Decrease font size

AxFlow Oy tukemaan Meido-kanin kolmea huippunuortamme

Keskusteltuani eräänä päivänä AxFlown toimitusjohtaja Harri Lindroosin kanssa siitä, kuinka nuoret judohuippumme joutuvat itse taloudellisesti panostamaan kisoihin, leireihin jne. Harri mainitsi, että AxFlow Oy voisi olla mukana tukemassa myös Meidokanin nuoria kilpailijoita.

 

Edellytyksenä oli ehdoton sitoutuminen harjoitteluun sekä mahdollisuudet menestymiseen, aivan kuten muillakin AxFlown tukemilla nuorilla urheilijoilla. Judokoista yritys on aiemmin tukenut Sanna Laitista Lahdesta.
Tämä sponsorointi on seurassamme ainutlaatuinen nuorten judokoidemme kohdalla. Sponssoroitavat judokamme ovat Laura Jauhiainen, Petteri Sulander ja Jaakko Alli. Laura on mm. tämän vuoden Pohjoismaiden mestari, B-tyttöjen Suomen mestari ja A-tyttöjen hopeamitalisti. Petteri on mm. viime vuoden Suomen mestari, 2009 Pohjoismaiden mestari, Samurai cupin voittaja, ja SM-kisojen kakkonen. Jaakko on mm. 2008 B-nuorten Suomen mestari ja A-nuorten pronssimitalisti. Tänä vuonna Jaakko oli PM-kisojen kolmonen, Tarton maailmancupin 7. ja SM.kisojen 3. Näiden nuorten asenne harjoitteluun on sen verran kova, että heille tämä tuki suotakoon. Toivottavasti jatkossa saamme lisää tukijoita ja lisää vaadittua asennetta omaavia junioreita. No nuorten kohdallahan siitä ei ole epäilystäkään!

Lauran, Petskun ja Jaakon taitoihin pääsette tutustumaan saleillamme sekä kisoissa. Järjestämme vielä virallisemman hetken sponssorointia koskien ja silloin mainitut nuoremme saavat AxFlown logot judogeihinsa ja sitten ei muuta kun rinta rottingilla kohti Euroopan huippua, jossa AxFlowkin vaikuttaa, kotimaan lisäksi. Onnittelut junioreillemme ja muistakaa sitten heittää vastustajianne niin, että logo näkyy!!
 

AxFlow on Euroopan johtava tehokkaiden ja laadukkaiden pumppausratkaisujen toimittaja. Suomessa yritys toimittaa tuotteita prosessiteollisuuden ja energian tuotannon haastavimpiinkin kohteisiin. AxFlow Oy:n kotisivut ovat www.axflow.fi, jossa voitte käydä tutustumassa yritykseen.

alt alt alt

Kuvissa: Meidokanin pj. Paavo Aulio, saapumassa tilaisuuteen. Laura, Esa (The coach) ja Petteri harjoitusten välillä. Jaakko Alli kisapaikalla

Esa Korkia-aho
 

15 mitalia Hämeenlinnasta, Laura viides Tartossa.

Meido-Kanin juniorit ottelivat jälleen loistavasti. Hämeenlinnassa saimme toiseksi eniten mitaleja, mutta emme silti olleet mitalitaulukon... Lue lisää...

Kobujutsu Kesäkauden Avausleiri - Lauantai 2.6.2012

Kesäkauden Avausleiri - Lauantai 2.6.2012 Paikka: Meidokan Dojo, Päijänteentie 1, Helsinki Harjoitusajat: 11:00 – 13:00 ja 14:00 – 16:00... Lue lisää...

Laura Jauhiaiselle hopeaa naisten SM-kisoista!

  Laura Jauhiainen sijoittui hienosti hopealle naisten SM-kisoissa Lappeenrannassa 30.3. Laura koki ensin niukan yukon tappion sarjan voittajalle,... Lue lisää...

Aikidon pääsiäisleiristä

Aikidon Pääsiäsleiri on nyt takana. Tänä vuonna leirin järjestelyistä oli vastuussa Meido-Kan ja Aikidoliitto.... Lue lisää...

MEIDO-KANIN junnut taas supervedossa. Aku Laakkosen johdattelemana!

Meido-Kanin junnut näyttivät taas osaamistansa ja millä tavalla? Alkuun Vörun kisan tulokset, jotka käytiin tehotiimin reissulla 17.3. Jenny... Lue lisää...

Mitalipotti nuorten SM-kisoista Mikkelissä!

Mikkelin Judo järjesti upeat B- ja A-nuorten Suomenmestaruuskisat  10.-11.3.. Meido-Kan oli kisojen suurin joukkue osallistujamäärältään 19... Lue lisää...

Meido-Kan kolmanneksi paras seura Samurai-Cupissa.

Samurai-Cup järjestettiin 18.2. Pieksämäellä ja kisat olivat onnistuneet kaikin puolin. Meido-Kanilaiset napsivat taas mitaleja... Lue lisää...

Seitsemän mitalia Ice-Power cupista Tampereelta 28.01.2012

Meido-Kanin junnut matkasivat Nääsvilleen samaan aikaan kun yksi pressa ehdokkaista keräsi viereiseen Hervannan ostariin ihmisiä. Olisiko... Lue lisää...

Jolle seitsemäs Latviassa ja Meido-Kan mitalitilaston ykkönen Samurai-cupin ekalla kierroksella.

Meido-Kanin junnuja lähti joulukuussa Latvian Aluksneen hieman isommalla ryhmällä kuin vuosi sitten. Matka oli kaikin puolin antoisa ja varmasti... Lue lisää...

Muutoksia harjoituksissa

Aikuisten judoharjoituksissa on tehty muutoksia aiempaan.Pasi Lindin harjoitus pidetään maanantaisin klo 17 Olympiastadionilla. Keskiviikon klo 17... Lue lisää...

Ilmoitustaulu

Olet täällä: Uutiset AxFlow Oy tukemaan Meido-kanin kolmea huippunuortamme