Nuorten SM-kisat käytiin Joensuussa 20.-21.3. Kisat oli hyvin järjestetty ja kaikki tarvittava oli lähellä toisiaan juna-asema, hotelli ja kisapaikka. Totuuden nimessä on sanottava, että kisat eivät menneet meidän kannalta ihan nappiin. Tuloksena oli 4 mitalia, mutta hieman enemmän ainakin valmennuspuolella odoteltiin. SM-kisat ovat kuitenkin kovat kinkerit, joten näinkin joskus käy. Mukana oli myös ensikertalaisia ja pari C-junnua erikoisluvalla.
Lauantaina oteltiin B-nuorten matsit. Hanna Berggren otteli BT-48 kg:ssa. Ensimmäisessä ottelussa Hannalla oli hyvä mahdollisuus ottaa voitto, jotta selviäisi poolistansa ulos ja mitaleille. Tiukka matsi olikin ja jatkoajan jälkeen tappio oli tosiasia 5-0. Toisessa vastaan tuli sarjan kakkonen, jolle Hanna ei voinut mitään. Ekat SM-kisat ja kokemusta Hannalle. Laura Jauhiainen otteli BT-57 kg:ssa (3 kilpailijaa) hopealle. Ensin hieno harai-goshi ippon 13 sekunnissa ja sitten mestaruuden ratkaiseva ottelu Sarenia vastaan. Laura teki hieman huolimattoman harain, johon Saren vastasi vastaheitolla, lennättäen Lauran 10-0 selälleen. B-poikien -45 kg:ssa oli mukana vasta C-ikäiset Aku Laakkonen ja Pyry Halonen. Aku otteli todella pirteästi sijoittuen pronssille. Ensin tappio kuristuksella sarjan voittajalle ja siitä sisuuntuneena Aku heitti seuraavan vastustajansa hienolla ippon-seoi-nagella puoleen minuuttiin. Seuraavaksi vastaan tuli Pyry, jossa Akun aktiivisuus ajoi varoituksia Pyrylle, voitto tuli lopulta 7-0 lukemin. Vikassa matsissa ratkaistiin hopean ja pronssin kohtalo Tuuralaa vastaan. Matsi meni aina jatkoajalle, jossa tuli ehkä kyseenalainen 5-0 tappio, mutta hävitty mikä hävitty. Pirteät matsit Akulta kuitenkin. Pyryllä ei näissä kisoissa oikein kulkenut, 1 voitto ja loput tappioita. Olisiko ollut liikaa jännitystä vai mistä lienee johtunut?
Sunnuntaina oteltiin A-nuoret. Laura Jauhiainen (AT-57 kg) aloitti matsit väkevästi. Ensin ippon voitto kahdella waza-arilla sitten hieno osoto-gari ippon Kolmannessa matsissa kouchi-garilla hommattu ippon. Ratkaisevassa finaalimatsissa asettui vastaan lauantain tapaan väkevä Saren. Ottelutaktiikkaa ja fiilistä oli hiottu Teijan kanssa, jotta lauantain tapaus ei toistuisi. Toisin kävi Saren otteli jälleen vahvasti, ehkä vahvemmin kuin lauantaina ja tappio Lauralle jälleen ipponilla. Lauralle kuitenkin toinen hopea kisoista ja ehkä ne jo tänään tuntuvat Laurastakin ihan hyviltä. Aleksi Ylitalo (AP-60 kg) otteli mielestäni jopa yli odotusten. Matseissa oli tekemisen meininkiä ja iloa. Sarja oli kaiken lisäksi kisojen isoin osallistujamäärältään. Ensimmäiseksi 10-0 voitto, perään jälleen 10-0 voitto hienolla kosoto-kagella. Kolmannessa kaatui Hietikko 7-0 pyyhkäisyllä ja Allu oli semi-finaalissa. Siihen vastaan asettui raudankova Vadud Balatkhanov, joka päätti ottelun pienen pyristelyn jälkeen ipponilla. Allu pronssimatsiin, joka ei kauaa vanhentunut, kun Allun tyylipuhdas jalkapyyhkäisy päätti ottelun 10-0. Näin Allulle vihdoin ensimmäinen SM-mitali ja pronssinen sellainen. Samassa sarjassa Joel Ollikainen sai tililleen yhden otteluvoiton, kunnes matka katkesi. Petteri Sulander (AP-73 kg) Hävisi ensin Max Lehtiselle. Pienssä tappioasemassa ottelun lopussa, Petsku lähti hakemaan riskilläkin suoritusta, mutta ei onnistunut ja tappio tuli. Keräilyssä Petsku ajoi vastustajalleen aktiivisuudellansa varoituksia ulosajoon asti ja selvitti tiensä pronssiotteluun. Vastaan asettui jälleen kerran tuttu kilpakumppani Halme. Ottelu oli jälleen äärimmäisen tasainen ja tiukka. Kolmannen kerran kilpakumppanukset päätyivät jatkoajalle, joka sekään ei tuonut selvyyttä ukkojen välille. Lippuäänestys oli edessä ja siinä tappio Petskulle. Pitäisiköhän näiden kahden matseissa ottaa käyttöön 20 min otteluaika, että selvyys voittajasta saataisiin otteluajalla? Jaakko Alli (AP-81 kg) voitti ensimmäisen ottelun sidonnalla, jossa isovarpaalla oli iso rooli. Se oli ainoa osa Jaakkoa, mikä oli enää ottelualueen sisäpuolella. Varvas veikin lopulta pääosan näissä kisoissa. Jaakko hävisi semifinaalin jatkoajan jälkeen ja teloi ottelussa isovarpaansa niin, ettei kyennyt matsaamaan enää pronssimatsissa. Juuso Lahtinen (AP+90 kg) oli ollut olkapäävamman takia sivussa ja harjoittelu on ollut vähissä. Ihan pirteitä otteita vaikka tappiot tulikin. Seuraaviin kisoihin sitten treenataan kahta kauheemmin niin mitalit kirkastuvat.
Hopeaa: Laura Jauhiainen (BT-57 kg) ja (AT-57 kg)
Pronssia: Aku Laakkonen (BP-45 kg) ja Aleksi Ylitalo (AP-60 kg)
Viidensiä: Petteri Sulander (AP-73 kg) ja Jaakko Alli (AP-81 kg)
| Aku Laakkonen | Laura Jauhiainen |






