Meido-Kan ry

  • Full Screen
  • Wide Screen
  • Narrow Screen
  • Increase font size
  • Default font size
  • Decrease font size

Aikido - Info

aikidoAikido on liikunta- ja itsepuolustuslaji, joka on peräisin Japanista. Lajin perustaja Morihei Ueshiba (1883–1969) opiskeli lähes kaikkia silloin tunnettuja taistelulajeja, kuten kendoa, bojutsua ja jujutsua ja kehitti vähitellen uuden lajin, jossa ei ole väkivaltaa. Aikidon harrastaja pyrkii löytämään sopusoinnun itsensä ja muiden ihmisten kanssa sekä kehon että mielen tasolla. Suomessa aikidoa on harrastettu vuodesta 1970. Vuonna 2010 Suomen Aikidoliittoon kuului 72 rekisteröitynyttä seuraa. Tokiossa sijaisteva Aikikai Hombu Dojo on aikidon kansainvälinen päämaja.

Aikidon tekniikat ovat lähtöisin vanhoista japanilaisista taistelutaidoista. Niitä on kehitetty pyöreiksi ja pehmeiksi, ihmisen luonnollisia liikkeitä hyödyntäviksi liikesarjoiksi. Aikidossa on erittäin tärkeää, ettei vastustajaa vahingoiteta eikä voimaa käytetä tarpeettomasti. Vaikeinta onkin oppia yksinkertaisin ja kevein liikesarja, jolla hyökkäyksen voima ohjataan pois itsestä ja vastustaja saatetaan vaarattomaksi.

Aikidotekniikat rakentuvat ympyrämuodolle ja rennolle liikkumiselle. Perussääntöihin kuuluu liikkuminen oikeaan paikkaan suhteessa harjoituspariin, käsien liikuttaminen vartalon edessä eikä sivulla ja painopisteen laskeminen matalalle. Kaikki kehon voima lähtee vatsasta, kehon painopisteestä. Periaatteet ovat yksinkertaiset, mutta niiden tehokas käyttäminen vaatii yleensä vuosien harjoittelun. Yksinkertaisuutta voi selventää seuraavalla esimerkillä: jos päähäsi on putoamassa tiiliskivi, helpointa ja turvallisinta sinulle on siirtyä sivuun sen tieltä eikä yrittää pysäyttää sitä käsilläsi. Aikidoharjoituksissa pyritään tekemään helpoimmin ja tehokkaimmin se, mikä kussakin tilanteessa on välttämätöntä. Erilaisten ja erivahvuisten harjoitteluparien kanssa toimiminen on jatkuva haaste.

Aikidoa harjoitellaan dojolla (harjoitussali), jonka lattiaa peittävät tatamit, jotka ovat hieman joustavia paksuja "mattoja". Harjoitusasu on samantyyppinen kuin judossa, mutta edistyneemmät harjoittelijat käyttävät hakamaa, pitkää leveää housuhametta. Vöinä käytetään vain valkoisia ja mustia, mutta juniorit käyttävät edistyessään erivärisiä "natsoja" vöissään. Aikidoharjoituksiin kuuluu perusliikkumista (liikkeiden sujuvuus, kestävyys, voima) ja kehonhahmotusta edistäviä harjoitteita, varsinaisia itsepuolustustekniikoita ja lapsilla myös erilaisia pelejä ja kisailuja. Aikidossa kilpaillaan vain joissain tyylisuuntauksissa, joita ei harrasteta Suomessa.

Suomessa korkeimmat vyöarvot ovat 6. mustan vyön haltijat. Leirejä pitämässä käy jatkuvasti korkeampiarvoisiakin opettajia useista eri maista, eniten Japanista ja Ranskasta. Jotkut näistä Shihan-mestareista vetävät myös junioriharjoituksia.

Jokaiseen aikidoharjoitukseen kuuluvat tavalliset hyvät tavat ja toisten ihmisten huomioiminen sekä budolle tyypilliset japanilaista alkuperää olevat tavat kuten kumarrukset ja japaninkieliset tekniikoiden nimet. Hyvän aikidoharjoituksen jälkeen on harjoittelijalla mukava mieli ja virkistynyt keho.

Harjoittelu

Meido-Kanissa aikidoa voi harjoitella syyskuun alusta toukokuun loppuun joka päivä, eli seitsemän kertaa viikossa ja kesäisin viisi kertaa viikossa. Aikidoharjoituksissa käydään myös läpi asetekniikoiden perusteita. Aikuisten harjoitukset ovat avoimia 15–vuotiaista ylöspäin ja juniorharjoitukset on tarkoitettu 10–14-vuotiaille.

Meido-Kanin erikoisuus ja rikkaus on ollut se, että joka päivä harjoituksissa on eri vetäjä. Tällä tavalla pyritään tarjoamaan monipuolisia ja kiinnostavia harjoituksia sekä pitämään esillä kaikki ne aikidovirtaukset, joita seuran vanhemmat harjoittelijat edustavat. Siinä mielessä on vaikea puhua seuran omasta tyylistä, sillä sellaista ei ole -ainakaan teknisessä mielessä. Useimpien Suomessa vierailevien opettajien tyylisuunnat pyrkivät olemaan Meido-Kanin harjoituksissa sulassa sovussa keskenään. Tällainen oppiminen ja itsensä kehittäminen vaatii vastaanottajalta ja tekijältä avointa mieltä ja toisten mielipiteiden ja toiminnan rehellistä hyväksymistä. Oivallusten kautta tapahtuva kehittyminen on hidasta eikä se ole kiinni teknisistä muotoseikoista, mutta se on haastavaa, koska edistymisestä huolimatta ei koskaan ole "valmis" ja täysinoppinut.

Teknisellä tasolla Meido-Kanissa pyritään opettamaan avointa, liikkuvaa ja toiset huomioon ottavaa aikidoa. Vastuu oppimisesta ja oman aikidon kehittämisestä on kuitenkin aina harjoittelijalla itsellään.

Lisätietoja

Lisätietoja aikidosta ja lajin harjoittelusta Meido-Kanissa antaa Jyri Sillanpää puh. 050 55 7 7576 email: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Meido-Kan aikido muualla

Olet täällä: Info